tiistai 21. huhtikuuta 2015

Virtuaalisen työn pimeä puoli

Kuten jo edellisessä postauksessa kerroin raivorehellisesti virtuaalisen työn realiteeteista ja huonoista puolista, niin nyt jatkan teemaa kertomalla miksi Suomalaista kannattaa suosia.

Virtuaalisessa työssä tulee hetkiä jolloin monta asiakasta lopettaa yhtäaikaa. Tällöin assistentti kääntää katseensa Odeskiin helppojen työtehtävien toivossa, mikäli muuta ei ole tarjolla. Sieltä nimittäin löytyy töitä myös suomeksi. Hakusanat "finnish" "finland" "suomi" ja "suomeksi" antaa osumiksi monelaisia tehtäviä joissa kaivataan natiiveja suomenkielen puhujia. Tehtävät ovat todella kilpailtuja ja hinnat poljettu alas.

Usemmiten asiakaspalveluun liittyvissä hakemuksissa paistaa läpi se, että amerikkalainen assistentteja välittävä yritys etsii Suomalaiselle asiakkaalle tekijää:

"Palkka 8 $/tunti, hinnasta voidaan keskustella."

Jos asssitentti on tarpeeksi onnekas hän saa kutsun haastetteluun. Tämä yleensä sisältää yhden IQ testin, palikkatestin, kolme haastattelua, täytettyjä kaavakkeita ja lukemattomia muita välivaiheita.

Hinasta voidaan keskustella muuttuu muotoon "Voidaan maksaa 8.90$/tunti, 0,90 senttiä menee odesk maksuun. Ota tai jätä."

Pöydällä kasvava laskupino saa assisentin tietysi ottamaan työn vastaan.

Ironia piilee nyt tässä: Amerikkalaisen yrityksen palveluksessa Suomalaiselle asiakkaalle Suomalaisessa työympäristössä hintaan 7.5 €/tunti. Riippuen kurssista. Miinus ALV ja verot.

Useimmat assistentit toimivat oman toiminimen alla. Asuinmaasta riippuen toiminimeen sisältyy joukko erilaisia maksuja;  maksetusta summasta pitäisi maksaa ALV ja verot ja sen jälkeen pöydällä odottavat laskut. Kuluja on joka kuukausi, oli tuloja tai ei.  Lomaa pidetään, jos tilillä on rahaa.

Pyytäisin nyt yrityksiä miettimään kahteen kertaan ennen kuin somivat sopimuksen ulkomaalaisen assistentteja välittävän yrityksen kanssa.

Jos kaipaat Suomenkielistä assistenttia, tässä päivänvaloa kestäviä vaihtoehtoja: 

1. Käytä Suomalaisia toimijoita, esimerkiksi V-assistentti.fi palvelua. Assistentille maksetaan huomattavasti parempaa korvausta kuin ulkomaalaiset kilpailijansa.

2. Palkkaa freelancer itse Odeskin kautta ja maksa palkkaa josta pystyy maksamaan verot. 10 € + alv on jo esimerkiksi Espanjassa asuvalle ihan ok korvaus. Suomessa asuvalle vähän toinen tarina. 

3. Etsi käsiisi freelancer joka lähettää sinulle laskun suoraan toiminimellään tai ukko.fi:n kautta.
 

Kiitos!



keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Virtuaalisesti sinun

Hieman yli 7 kuukautta eloa takana Espanjassa ja monen näköistä mutkaa on sattunut matkalle. Nyt kuitenkin haluan valottaa virtuaaliassistentin arkea ja mitä "pro and con" puolia alalta löytyy palvelun tuottajan ja käyttäjän näkökulmasta. Ala on alkanut olla esillä medioissa, joten tässä tarjolla kurkistus kulisseihin.

Virtuaaliassistentti termi on käännetty suoraan englannin termistä "Virtual Assistant" eli VA.
Personal Assistant (PA) termillä tarkoitetaan yleensä fyysistä assistenttia, mutta tuotakin näkee joskus käytettävän.

Kuten nimikin viittaa, assistentti toimii aina virtuaalisesti ja työtä eivät rajoita valtoiden rajat tai aikavyöhykkeet. Assistentti toimii yleensä aina freelance pohjalta ja laskuttaa asiakkaitaan joko omalla toiminimellä tai Ukko.fi tyyppisten palveluiden kautta. Lisää tästä alempana.

Assistentit voidaan karkeasti jaotella kolmeen kategoriaan:

Full-time VA eli täysipäiväinen VA

Assistentti toimii täysipäiväisesti yhden asiakkaan palveluksessa, kyseessä voi olla yritys tai yksityishenkilö. Sopimuksesta riippuen laskutus omalla toiminimellä tai muuten sopimuksessa lukevien pykälien mukaisesti. Työtehtävät voivat sisältää mm. asiakkaan toisessa maassa sijaitsevan omaisuuden hallinnointia, asiakaskontaktien luontia, myyntiä, henkilökohtaista assarointia. Työtehtävät yleensä haastavia. Tämän tyyppinen assistentti ei yleensä ota muita asiakkaita.

Part-time VA eli osa-aikainen VA

Assistentti solmii asiakkaan kanssa sopimuksen tietystä kiinteästä tuntimäärästä. Laskutus tapahtuu ylensä aina omalla toiminimellä. Työtehvät samantyyppisiä kuin yllä kuvattuna. Assistentilla yleensä useampi asiakas.

On-demand VA eli pyynöstä toimiva VA

Assistentilla lukuisia asiakkaita, jotka lähettävät tehtäviä silloin kun tarvitsevat assistentin apua. Työtä ei pysty rytmittämään ja asiakasmääristä riippuen kiireisiä ja hiljaisia ajanjaksoja. Tyypilliset tehtävät liittyvät yleensä erityyppisten palveluiden varaukseen, kalenterin ylläpitoon, tiedon etsintään ja muuhun yksinkertaisiin tehtäviin. Mahdollista myös pitkässä työsuhteessa vaativat työtehtävät. Asiakasmäärästä riippuen laajoja tehtäväkokonaisuuksia ei saa valmiina takaisin samana päivänä. Yleensä kaikki alle 30 minuutin tehtävät assistentti pystyy tekemään samanpäivän aikana. Asiakkailla täysi vapaus lopettaa palvelun käyttö kun tarvetta ei enää ole. Epävarma tulonlähde assistentille. Sopii huonosti assisentille jolla on joko täysipäiväinen työ, aikaavievä harrastus tai useita osa-aikaisia asiakkaita.

 -----

VA:ta käyttävät yleensä väliaikaisesti bisnesihmiset, pienyritykset tai start-upit joilla ei ole mahdollisuutta palkata työntekijää syystä tai toisesta. Koska VA ei ole yrityksen palkkalistoilla, tämä on myös kätevä tapa suitsia työvoimakustanuksia. Tästä johtuen useimmat sopimukset sisältävät lauseikkeita, jotka tähtäävät siihen, että asiakas maksaaa VA:lle ainoastaan tehtyjen tuntien perusteella. Eli kahvitauot ja muut breikit ovat puhtaaasti omaa aikaa.

Miten tätä voidaan valvoa? Joko luottamalla siihen että hommat on asiallisesti tyhtynä, pyytämällä raportteja tai sitten käyttämällä esim. desk-time nimistä ohjelmaa.

Assistentti mittaa käyttämäänsä aikaa yleensä kellolla ja laskuttaa tämän perusteella.

Yleensä asiakas kommunikoi assistentin kanssa sähköpostitse. Tämä vaatii sitä että asiakkaalla on aikaa ja kärsivällisyyttä opastaa ja perehdyttää assistentti tehtävien tekoon ja tehtävästä riippuen välillä hankalaa.

Esimerkki:

"Listaa minulle tämän hetken kuumimmat start-up yritykset"

tai

"Listaa minulle tämän hetken kuumimmat start-up yritykset Helsingistä, Tukholmasta, Kööpenhaminasta ja Oslosta aloilta pelit, clean tech ja sovelluskehitys." 

tai

"Listaa minulle tämän hetken kuumimmat start-up yritykset Helsingistä, Tukholmasta, Kööpenhaminasta ja Oslosta aloilta pelit, clean tech ja sovelluskehitys. Yrityksillä tulee olla vähintään 4 miljoonan liikevaihto ja tuoreita lehdissä noreetattuja sijoitusuutisia Käytä maksimissaan 3 tuntia. Tarvitsen tämän kolmen päivän kuluttua."

Kuten esimerkistä käy ilmi, palautettu tehtävä on todella erilainen riippuen siitä miten tarkasti tehtävä on assistentille annettu. Tehtävänanto on ainoa mihin assistentti pystyy nojaamaan ja jos asiakas ei syystä tai toisesta pysty muotoilemaan tehtävää selkeästi, tulee paluupostissa tuhkaa.

Entäs jos asiakas vihaa kirjoittamista? Yksi vaihtoehto on soitella skypellä tai lähetellä whatsappilla ääniviestejä assistentille. Palvelua pystyy lähes loputtomasti muotoilemaan omien tarpeiden mukaisesti.

Entä jos yhteistyö ei suju? Kokemuksesta voi sanoa että vaihtamalla paranee! Vaikka työ on virtuaalista, silti on äärimmäisen tärkeää että asiakkaan odotukset ja työtavat kohtaavat assistentin kanssa. Jos joku asia tökkii, kannattaa siitä puhua ja miettiä onko jotain ratkaisua asiaan. Voiko assistentti toimia toisin, vai onko mahdollista että tilalle vaihdetaan joku toinen, mikäli yhteistyö ei suju. 

On tärkeää että asiakas listaa etukäteen omat tarpeensa ja sen mitä odottaa assistentilta. Jos hakusessa on reaktiivinen "aina valmiina" tyyppi, voi ikäviä yllätyksiä olla tiedossa  mikäli palkatulla assistentilla on monta asiakasta ja kädet täynnä töitä. Myös assistentin täytyy tiedostaa omat rajansa ja olla tarpeeksi rohkea ilmaisemaan, mikäli täyttää siltä että tämä ei nyt toimi.

Tässä vielä tiivistetysti faktat VA:n näkökulmasta:

- On äärimmäisen vaikeaa löytää asiakasta, joka ottaa sinut täysipäiväisesti palkkalistoille.
- Toimit yleensä aina freelancerina, eli kukaan ei maksa puolestasi veroja, kahvitaukoja,                      sairaspäiviä tai lomarahoja
-Teet yleensä töitä yksin kotona
-Asiakkaat eivät palkkaa assistenttia suoraan ilman rautaisia suosituksia, joten yleensä töitä löytyy palvelua tarjoavan yrityksen kautta
-Paljon enemmän vapaata kuin tavallisessa päivätyössä
-Työ kulkee mukana 24/7
-Kansainväliset yritykset ovat tuottuneet Aasialaisiin 2-5 €/h veloittaviin assistentteihin, varaudu pudottamaan odotuksia.
-Suomessa melko tuntematon ala.
-Epävarmuus tuloista
-Yrittäjän asenne työntekoon  ja kaikkeen muuhunkin
-Kohtele asiakas kuin kuningasta

Asiakkaan näkökulmasta:

-Alemmat työvoimakustannukset
-Helppoa lopettaa palvelun käyttö
-Ohjeistaminen välillä vaivalloista
-Oikean assistentin löytäminen
-Omien tarpeiden hahmotus

Mitä tehväviä assistentille voi antaa?  

Teoriassa vain mielikuvistus on rajana.

-Omaisuuden hallinnointi
-Laskutus
-Tiedon etsintä
-Ravintola ja hotelli varaukset
-Kalenterin päivitys
-Asiakaskontaktointi
-Viikonloppu päivystys (puhelin päivystäjä)
-Liidien luonti
-Avustava kirjanpito
-Tietokantojen ylläpito
-Avustavat hallinnolliset työtehtävät
-käännöstehtävät

 -----

Omasta näkökulmastani On-demand asiakkaat kaikista mielenkiintoisimpia asiakkuuksia, vaikkakin jokainen kuukausi on puhdasta epävarmuutta tulojen määrästä. Miksi? Asiakkaiden laittamat tehtävät ovat mielenkiintoisia, ikäviä rutiineja ei pääse syntymään ja keskellä viikkoa voi olla useampi vapaapäivä, kun mitään ei tapahdu. Toisaalta välillä tulee tilanteitan jolloin useampi asiakas laittaa isoja tehtäviä kerralla ja tästä päästään tilanteeseen jossa kotona hikoillaan useampi päivä 8-11 tunnin työpäivää. Silti nautin yrittäjyydestä ja en näe itseäni palkkatöissä.


tiistai 18. marraskuuta 2014

Naurava kulkuri (välillä tosin itkettää)

Olen niin sanotusti juossut pää kolmantena jalkana eli kiirettä on piisannut. Blogi onkin ollut aivan retuperällä jo tovin. Tässä muutamia mietteitä yrittämiseen ja virtuaaliassistenttina toimimiseen:
 
Sopimus: 

Tee aina asiakkaan kanssa sopimus oman selustan turvaamiseksi. Mitä, missä, milloin, miten, kenelle ja millä hintaa. Jos toista osapuolta ei sopparin teko kiinnosta, unohda koko juttu ja siirry eteenpäin.

Riskit:

Millainen on asiakaskuntasi? Pari isoa vai paljon pieniä? Mitä tapahtuu jos iso jättää laskun maksamatta? Entä mitäs sitten jos iso asiakas äkkiä lopettaa? Miten saat aukon paikattua ja miten nopeasti tämä tulee tapahtumaan?

Pidä siis tilillä tarpeeksi "Let's panic" -varantoja! Näin voit keskittyä toimiseen hyperventiloinnin sijasta.

                                                                                    O-ou

Laskutus:

Hurraa! Laskut on lähetetty, mutta rahaa ei näy eikä kuulu tilille. Mieti perinnän ulkoistamista! Näin saat, etenkin freelancerina, sen mielenrauhan, eikä sinun tarvitse itse alkaa räksyttämään. Paljon tehokkaampaa on, kun laskuista käy selkeästi ilmi että joku iso ja äkäinen taho aloittaa toimenpiteet, mikäli raha ei realisoidu tilille tiettyyn päivään mennessä.


Realismi: 

Kaikkia kavereiden kavereita ja non-profit organisaatioita ei vaan pysty auttamaan. Mieti siis tarkasti missä menee se järkevän tekemisen raja. Hyväntekeväisyys on hieno asia, mutta leipä on pakko saada jotenkin pöytään. Jos asia tai organisaatio on mielenkiintoinen, koeta saada edes jonkinlaista kompensaatiota työstäsi ja katso ettei homma lähde lapasesta ajankäytöllisesti. Muuten tulee paha mieli.

Kuitit:

Minkään valtakunnan kuitit eivät kelpaa Espanjassa kirjanpitoon. Sinulla on oltava kaikista ostoista virallinen lasku, josta käy ilmi sinun ja vastapuolen yritystiedot. Suosittelen lämpimästi ostosten tekoa netissä jos vain mahdollista. On paljon helpompaa saada uusi lasku sähköisesti, kuin alkaa anelemaan korjauksia paperiseen versioon.

Virtuaaliassarointi:

Olen aivan todella tyytyväinen ja onnellinen valitsemaani alaan. Jos lähdet leikkiin mukaan, varaudu tiukkoihin viikoihin. Tällöin useat asiakkaat tarvitsevat sinua samanaikaisesti. Tuloksena on pitkiä päiviä eli kodin ja harrastusten heittejättöä. Sitten taas hiljenee.

Jokainen päivä on erilainen ja 8-16 ajattelu on utopiaa. Toiset päivät ovat 13 tuntisia ja toiset taas 3 tuntisia. Itselleni tämä passaa, mutta ajankäytön hallinta on vielä hakusessa.

Entä tehtävät? Azoreilta Hong Kongiin ja kaikkea siltä väliltä. Yleisimmät tehtävät liittyvät tiedon etsintään, suodattamiseen ja raportointiin. Jos siis pidät googlessa kahlaamisesta sekä ajatus uuden oppimisesta ja tiedon etsinnästä kiehtoo, suosittelen työtä lämpimästi. Monipuolista, yllättävää ja mielenkiintoista.

Työ on myös todella pitkälti kemioiden varassa. On paljon helpompaa tehdä töitä, kun olet asiakkaan kanssa samalla aaltopituudella. Sähköpostien välityksellä kulkee uskomattoman paljon persoonallisuutta mukana, joten kummatkin osapuolet hyötyvät kitkattomasta yhteistyöstä. Uskomatonta, mutta totta. 

Myynti:

Vihaan kovaa myyntiä yli kaiken. Osta, osta, osta, minulla hirveän hyvä palvelu -mantra ei itseltäni luonnostaan tule ja alihankinta onkin yksi suosikkitavoistani saada tuloja. Vaivatonta, mutta ei välttämättä niin hyvin palkattua, kuin itse alusta loppuun hankittu asiakkuus. Sisältömarkkinointi on taas lähellä sydäntäni, pidän siitä yli kaiken, mutta työ sen parissa on hidasta. Nopeita tuloksia ei siltä saralta kannatta odottaa.



Ympäristö:

Teen 50/50 periaatteella töitä kotona ja kahviloissa. Olen melko usein siis ympäröinyt itseni muilla ihmisillä, äänillä ja ärsykkeillä. Virtuaalisestikkin työ on kaukana yksin pakertamisesta. Sähköpostit, facebook ja skype -viestit lentekevät tiuhaan ja tehokkaasti. Verbaalisuutta voi harrastaa onneksi muutenkin, kuin pelkästää äänihuulia rasittamalla. 



sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Paperiton toimisto

Ystäväni tiedusteli Facebookissa laskutuksestani ja miten erittelen kuluja laskuilla.

Havahduin siihen että minulla ei juurikaan ole kuluja ja että pyöritän paperitonta toimistoa. En omista edes printteriä. Miten tämä homma sitten oikein toimiikaan?

En puhu puhelimessa. Kaikki asiakkaani lähettävät minulle sähköpostilla toimeksiantonsa ja vain kerran olen puhunut asiakkaan kanssa skypessä. Päädyin ottamaan prepaidin ja puhelinkuluni ovatkin suunnilleen 10 € kuukaudessa. Mikäli asiakkaani haluaa minun hoitavan puhelimitse asiakaspalvelua, pyydän häntä toimittamaan minulle liittymän ja puhelimen.

En tulosta tai postita mitään. Kirjotan kaikki laskuni wordillä ja muunnan PDF:ksi. Laskut lähetän asiakkaille sähköpostilla ja tämä tuntuu toimivan mainiosti.

Kaikki ostolaskut ovat olleet sähköisessä muodossa, joten en ole joutunut vielä skannaamaan mitään. 

Tilitoimisto hoitaa myöskin asiat mielellään kanssani sähköpostitse, emme puhu puhelimessa. Olen luonut pilvipalveluun jaetun kansion, johon lataan kaikki osto- ja myyntilaskuni erillisiin kuukausi kansioihin.  He saavat ne sieltä ladattua kätevästi sekä lähettävät lempeitä motkotusviestejä, jos joku detalji on pielessä. Virheet on helppo korjata sekä ladata uusi korvaava lasku pilveen ja laittaa asiakkaalle korvaava lasku parilla klikkauksella.

Kaikki maksut menevät automaattisesti tililtäni, eikä minulle tulee mitään laskuja tai papereita kotiin.

Asiakkaan antamat käyntikortit ja laskutustiedot olen tallentanut exceliin, ladannut pilveen ja heittänyt laput paperinkeräykseen. Paperi häviää helposti, pilvi on ja pysyy.

Näin se toimii. Kustannukset ovat minimallisia ja tunnen toimintatapani ekologiseksi. Jos läppärini hajoaa, haen vain uuden kaupasta ja mitään vahinkoa ei ole päässyt tapahtumaan. 

Liikkuva ja joustava toimisto on riemu. Jos joudun äkkiä lentämään vaikka Suomeen, työt kulkevat helposti mukana ilman erikoisjärjestelyjä ja päänsärkyä.


sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Espanja opettaa

Viikkoa vajaa kaksi kuukautta elämää takana Espanjassa. Mitä olen oppinut?

1. Ole kärsivällinen

Asiat tapahtuvat täällä tolkuttoman hitaasti. Parasta vetää syvään henkeä, kun alat suunnittelemaan tai sopimaan espanjalaisten kanssa jotain. Kaikki venyy.

2. Plan B on korvaamaton

Pyörittelen täällä edelleen peukaloita ulkomaalaisten yritysten laskuttamisessa. 2/3 tuloistani muodostuu tuosta segmentistä. Espanjan verovirasto märehtii edelleen päätöstä intra-community ID:stä, joten voin vain haikeana tuijotella lähteviä laskuja ja odottaa.

3. Tilitoimisto ei ole vastuussa kirjanpidosta

Tosiaan. Paikallisen lain silmissä sinä olet vastuussa siitä. Jos tilitoimistosi ryssii jotain, sinä olet vastuussa, he eivät. Älä siis palkkaa sokkona ketään, vaan kysy tutuilta suosituksia keneen voi oikeasti luottaa.

4. Säännöt ja määräykset muuttuvat lennossa

Se mikä oli eilen, oli eilen. Tänään on tänään ja piste.

5. Säännöt ja tavat vaihtelevat

Se mikä toimii tietyllä tavalla Fuengirolassa, ei toimi samoin Benalmadenassa, puhumattakaan sitten jostakin Kanarian saarista. Yhtenäista linjaa ei ole, riippuu kuka kysyy, kuka on tiskin takana, mikä päivä mahtaa olla ja mikä on fiilis.

6. Älä tule tyhjin taskuin

Ylläolevista seikoista johtuen pidä huoli että sinulla on varaa olla vähintään 2-3 kk ilman tuloja. Täällä ei voi venyttää laskujen maksua. Suunnilleen kaikki maksut menevät automaattisesti pankkitililtä. Netti, puhelilasku, tilitoimisto, sosiaaliturva ja niin edelleen.

7. Asiakashankitaan menee kuukausi

Se että saat viestisi perille ja jalkasi oven väliin vie aikaa. Muista verkostoitua ja pitää sopivassa määri metakkaa itsestäsi. Jos myyt itse itseäsi, älä laske kaikkea parin kortin varaan. Älä myöskään jää odottelemaan mahdollisen yhteistyön toteutumista kieliposkella, vaan jatka metsästystä. Jaa sanomaasi aktiivisesti, mutta hyvällä maulla.

8. Madalla odotuksia

Jos olet päässyt neuvottelupöytään ja homma on omaa alaasi, mutta työstäsi halutaan maksaa pähkinöillä ja banaaneilla. Vedä syvään henkeä ja ota tarjous vastaan. Referenssisi Suomesta eivät kiinnosta paikallisia, he haluavat oppia tuntemaan sinut ja todeta että olet hintasi arvoinen. Voit aina myöhemmin laskuttaa korkeammala taksalla, alussa joudut todistamaan omaa osaamistasi.

9. Etätyö

Jos ajattelit tekeväsi etätöitä paikallisille yrityksille saatat pettyä. Konsepti on tuntematon täällä ja joudut osoittamaan osaamisesi, ennen kuin sinut vapautetaan toimistolta. Varaudu siis kulkemaan asiakkaiden luona.

10. Innovoi ja muuta suuntaa

Kuuntele ulkopuolelta tulevia viestejä ja muokkaa tuotettasi ja palveluasi joustavasti. Ole valmis hylkäämään oma ideasi, vaikka kuinka kirpaisisi. Kirkasta viestiäsi niin että kuulija sen ymmärää enempää pohtimatta.

----

Silti en vaihtaisi päivääkään pois. Olen oppinut kärsivällisemmäksi ja jos näyttää että homma venyy, olen kohautellut olkapäitä ja lähtenyt rannalle nauttimaan auringosta.

Olen käsittämättömän onnekas. Paikallisten keskimääräinen palkka on 800-1200 € kuukaudessa. Tämä tarkoittaa usein työskentelyä 10-14, välissä siesta ja paluuta töihin 17-20. Näin ma-pe ja lauantaina tehdään lyhyempää päivää. Silti vihaisia tai masentuneita ihmisiä ei näy.

Itse voin kulkea läppärin kanssa kahvilasta kahvilaan ja tehdä töitä vapaasti. Osan ajastani vietän asiakkaiden luona, mutta en koko päivää. Olen jo nyt saavuttanut sen pisteen että minun ei tarvitse murehtia toimeentulosta.

Kuten aikaisemmin olen kirjoittanut, paikallisten yritysten some know-how on vielä melko vihreää. Päädyin tarjoamaan yrityksille some apua virtuaaliassistentin palveluiden ohella ja tämä on purrut. Olen päässyt konsultoimaan todella laaja-alaisesti ja se on ollut suorastaan ällistyttävää.

Kuvittelin lähinnä hoitavani yritysten puolesta twiittailua ja muuta kevyttä some hommaa, mutta teenkin jotain aivan muuta. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman asiakkaalta lähtevää toivetta ja halua. Sieltä suunnalta on tullut selkeä viesti jota olen lähtenyt toteuttamaan. Mistään kylmilteen tekemisestä ei voi puhua, olen tehnyt monta vuotta jo rakkaan harrastukseni parissa some-markkinointia, imagon kirkastusta sekä kehitystyötä hyväntekeväisyytenä ilman palkkaa.

Näiden työtehtävien lisäksi teen virtuaaliassistentin töitä kuten alkuperäinen suunnitelmani oli.

Tiivistetysti voidaan sanoa että minulla on mielenkiintoisia, monipuolisia ja haastavia työtehtäviä. Saan tehdä sitä mitä haluan ja asua maassa josta pidän todella paljon.

Ongelmilta ei silti ole vältytty. Yksi harmaita hiuksia aiheuttanut aihe on ollut hinnoittelu. Kuten tuosta paikallisten palkkatasosta käy ilmi, ovat Suomi ja Espanja todella kaukana toisistaan palkoista puhuttaessa. Konsultoin muita yrittäjiä Suomessa ja Espanjassa, päädyin palautteen perusteella laittamaan kotisivuilleni Espanjalaisittain törkeän kovat hinnat. Miksi? Suomesta ei ole kuulemma intoa palkata ketään liian matalasti laskuttavaa yrittäjää. Laatu epäilyttää liikaa ja diili jää solmimatta. Hieman hassua mielestäni, mutta eihän siinä! Näillä mennään.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Missä ollaan, mikä maa?

Muutama asia joihin olen kiinnittänyt huomioita: 

1. Hymy. Hymyileviä ja iloisia ihmisiä on joka puolella! Ja se todella tarttuu. 


2. Jos onnistun töhöilemään ja tiputtamaan ostokseni kaupassa, ihmisiä säntää heti auttamaan niiden keräilyssä.  


3. Jokaisessa kaupassa on lihatiski. Jos kaipaan jauhelihaa, pienemmisssä kaupoissa se jauhetaan silmieni edessä paistista! Valmiiksi pakattua löytyy ainoastaan isoista marketeista. 


4. Tuntemattomat ihmiset haluavat todella jutella sinun kanssasi. Kaupankassalla, kadulla, missä vain! Jokainen ihminen onkin vähän kuin kaveri jota et vielä tunne.  


5.Täysin tuntematonta miestä ei ujostuta kysyä mitä hajuvettä käytän ja kehua vielä miten hyvältä tuoksun. Kohteliaisuus muiden joukossa.  


6. Kippolaa ja kuppilaa on joka nurkalla. Täällä ystävien ja perheen kanssa vietetään aikaa ulkona, ei kotona. 

7. Omassa kylässäni ihmiset eivät suunnista osoitteiden perusteella, vaan maamerkkien. Taksikuski katsoo pitkään ja hitaasti kuin idioottia jos erehdyn antamaan kotiosoitteeni.  

8. Virastojen osoitteet ovat vähän sinnepäin, parhaiten löytää perille kun kävelee ilmoitetulle kadulle ja kysyy paikallisesta baarista jatko-ohjeet.  

9. Roskapussit ovat parfymoituja.   

10. Lahdessa tölkitetty lonkero maksaa täällä kaupassa 1 € ja suomibaarissa 2,30 € eteen kannettuna.  


11. Palvelukulttuuri. Täällä ei mennä tiskiltä tilaamaan, vaan joka paikassa tarjoilija tulee ottamaan tilauksen vastaan. Myös niissä postimerkin kokoisissa baareissa voi odotella terassilla palvelua.  

12. En ole nähnyt montaakaan Espanjalaista umpitunnelissa. Täällä on varsin ok juoda viiniä tai terästettyä kahvia pitkin päivää, joten illalla jatketaan samalla mallilla ja kaikilla on oikeasti hauskaa.  
 
13. Pykäliin ja määräyksiin suhtaudutaan rennosti. Jos Espanjalainen baari on määrätty sulkeutuvaksi vaikka klo 24.00, saattaa baarinpitäjä vetää ovet kiinni ja baarissa olijat jatkavat juhlaa samaan malliin suljettujen ovien takana. Kiinni on, eikö? 

14. Posteljoonit oikeasti kantava paketteja mukanaan pelkän saapumisilmoituksen sijasta. Jos et ole kotona tuolloin, vasta sitten joudut hakemaan pakettisi itse postista.  


15. Pyöräily on oikeasti mahtavaa. Pyöräkaistoja tai KLV:tä ei ole, joten kuulut ajoradalle. Autot kohtelevat sinua vertaisenaan ja kukaan ei yritä ajaa ylitsesi, kiilata, tööttäillä tai tehdä muutakaan urpoa. Jos pystyt ajamaan 40 km/h alueella autovirran mukana, saat hurrausta ja ihailevia katseita, et huutoja mallia "luuletko olevasi auto" tai "osta auto" tai "Mene nyt *PIIIP* siitä edestä hidastelemasta, tukit liikennettä!" Tunnen siis olevani täällä turvassa ajoradalla!  

16. Kenelläkään ei tulisi mieleenkään ajaa autoa jalkakäytävälle. Se jätetään parkkiin ajoradalle jos kyseessä on lastin purku. Auto kierretään ja kenelläkään ei ole tämän kanssa ongelmaa.   

17. Hevoset. Niitä on joka puolella. Andalusiassa on laki joka velvoittaa baarinpitäjiä tarjoamaan baariin eteen ilmestyneelle hevoselle vettä ja ratsastajalle olutta. Kippis! 



18. Jokaisella kylällä on etenkin Ferioiden aikaan omat pyhäpäivänsä ja kyllällä on oikeus itse päättää vapaistaan. Tätä kirjoittaessa on Fuengirollassa kylän oma vapaapäivä (kuten oli myös viime tiistai) Ferian loppumisen kunnianksi ja kaikki kaupat ovat kiinni. Viereisessä Mijaksen kylässä on taas normipäivä, joten jos maito on vaikka loppu, niin sieltä sitä löytyy. 


sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Oho, nyt se kuoli - pohdintaa bloggaamisesta

Blogi, tuo nettiin lisää sisältöä tuottava sivusto, jota usein inhotaan ja väheksytään. Itselleni blogien lukeminen on nautinto; kun törmään loistavaan blogiin, on se joka kerta samanlainen mielihyvää tuottava lähde kuin eriomainen elokuva, kirja, valokuva, tee, suklaa, urheilu tai muu aivoissa ärsykettä tuottava asia. Koukussa ollaan ja vahvasti. 
Mikä on hyvän blogin salaisuus? Sen täytyy osua lukijan mielenkiinnon kohteisiin, puhutella, luoda lukijassa tunteita, samaistumista ja olla ennen kaikkea rehellinen. Perin yksinkertaista, mutta samalla niin vaikeaa.  
 
Blogi on erinomainen tapa saada omaa ääntä kuuluviin, mutta samalla todella haastava alusta yrityksen tarpeisiin. Yrityksillä kun harvoin on mitään oikeasti mielenkiintoista ja tunteita herättävää sanomaa jaettavaksi asti ja tämä on se syy miksi yrityksen on haastavaa onnistua bloggauksessa.  
 
Vuoden yritys blogi -sarjan voittaja on OP-Pohjola. Taloudessa.fi - blogi on menestyvä, koska kirjoittajilla on kasvot, lukija tietää tarkasti kenen tekstiä lukee. Kirjoittajia on useita, joten saman aihepiirin ympäriltä on mahdollista kirjoittaa useasta eri näkökulmasta mielenkiintoisesti. OP-Pohjola on antanut kirjoittajille vapaat kädet ja se näkyy. Yrityksen värit ja logot näkyvät blogissa, mutta se ei ole suoranainen markkinointialusta pankin omille tuotteille. Siksi minäkin palaan sinne toistuvasti.  

Hatunoston arvoinen suoritus jäyhältä pankilta! Miksi vain harvat yritykset sitten seuraavat perässä? Osittain siksi, että blogi harvoin itsessään tuottaa rahaa, vaan on melko puhdas kuluerä. Lisäksi vaatii kylmiä hermoja antaa bloggaajalle täysi vapaus kirjoittamisen suhteen ja vielä maksaa siitä. Monikaan bloggaaja ei lähde edes rahan takia kirjoittamaan sisältöä asiakkaalle, jos työhön liittyy reunaehtoja sivukaupalla. Hyvä blogiteksi vie todella paljon aikaa. Rajoittamalla tätä luovaa prosessia saadaan harvoin yhtään mitään hyvää tai kaunista aikaiseksi. Lähinnä onttoa pahvia ja vihainen maksava asiakas. 

Jos siis olet ajatellut kysyä bloggaajaa nostamaan yrityksesi profiilia, älä suutu jos tämä kieltäytyy tarjottuasi pähkinöitä tai banaaneja korvaukseksi. Emme me apinoita sentään ole, vaikka saattaa näyttää siltä, että tekstiä syntyy kunhan vain vähän viitsii naputella.

Vaikka ulkomailla on monia rahallisesti hyvin menestyviä bloggaajia ja blogeja, astutaan heikoille jäille kun menestyvällä blogilla aletaan tekemään rahaa. Olen nähnyt surullisia esimerkkejä miten kymmeniätuhansia kävijöitä kuukaudessa houkuttavaa blogia on alettu sulauttamaan osaksi yritystä ja samalla mokattu blogin sisällössä. Kun ennen hauska ja mielenkiintoinen blogi muuttuu mainoksia pursuavaksi markkinointikanavaksi, kaikkoavat lukijat. Tuon jälkeen on enää todella vaikea muuttaa kurssi takaisin entiseen ja vakuuttaa lukijat siitä että sisältö ei ole pelkkää maksettua mainosta. Kirsikkana kakun päällä samalla mahdollisesti tuhottiin se vaivalla (tai vahingossa) rakennettu brändi tai imago. 

Miten markkinointiyhteistyö sitten kannattaa toteuttaa blogissa? Project mama on loistava esimerkki tästä. Lukijalle on aina hyvä kertoa, että milloin teksti sisältää jotakin, mistä kirjoittaja on joko saanut rahaa tai tavaraa, eli korvauksen muodossa tai toisessa.  

Älä pidä lukijaa tyhmänä. Itseäni ainakin etoo lukea tekstejä, joissa on selkeää tuotesijoittelua, mutta ei mainintaa onko joku maksanut tästä vai ei. Haluan tietää mitä luen. Bloggaajilta puuttuu vielä ns. vihreät arvot mitä tulee markkinointiin, omatunto onneksi löytyy muutamilta.  

 Mainitsin, että tekstin kirjoitus syö paljon aikaa. Aloin hahmottelemaan tätä lukemaasi tekstiä viikko sitten. Kirjoitan nykyään ensin A4:lle aihepiiriin liittyviä huomioita ja mietteitä. Näitä syntyy yleensä useamman päivän ajan. Jotkut tekstit vaativat pitkää kypsyttelyä, ennen kuin ovat valmiita julkaistavaksi. Haluan kirjoittaa sujuvan soljuvaa tekstiä jota on helppo lukea, joten joudun tekemään melko paljon ajatustyötä. Hommaa vaikeuttaa se että aivoissa raksuttaa moni eri aihepiiri samaan aikaan. Lisäksi pyrin keksimään aina yhden tai kaksi hauskaa lausahdusta tekstin sekaan. Yritin pitkin viikkoa sorvata jotain hauskaa ja nokkelaa oopperan ympärille: "blogin voit tappaa vain kerran, se ei ole kuten ooppera jossa päähenkilö tapetaan kahdesti."  

Pitkin viikkoa etsin oopperaa, jossa päähenkilö kuolisi useaan kertaan. Kahlattuani nipun synopseja (joista osa oli todella masentavaa luettavaa), jouduin luovuttamaan hauskuuden suhteen, idea ei vain toiminut. Kirjoittaja kompastui omaan nokkeluuteensa tällä kertaa.

Paljonko niitä tunteja on mennyt tähän tekstiin? Noin neljä tuntia, eli nopeaa hommaa tämä bloggaus. Tosin jos haluaisin taikoa hatusta nopeaa ja geneerisesti kirjoitettua tekstiä, joissa on yhtä paljon sisältöä kuin iltalehdistön "Julkkis laittoi rohkean kuvan twitteriin, katso!" -tyyppisissä uutisissa, niin kyllähän tuo onnistuisi. Mutta pidäydyn mielummin asiaa sisältävissä teksteissä.