Näytetään tekstit, joissa on tunniste muutto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muutto. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. elokuuta 2014

Elämästä, kuolemasta ja Espanjasta

Viikko on mennyt blogin kannalta vähän hiljaisemmissa merkeissä, vaikka Helsinki on ollu todella rauhallinen ja unelias, niin omissa ajatuksissa on ollut ruuhkaa. Tällä viikolla olenkin rustaillut hajanaisia muistiinpanoja eri aiheista ja yrittänyt etsiä sitä punaista lankaa jolla yhtenäinen ja nätisti soljuva blogiteksi syntyy. Sitä ei ole löytynyt, joten kirjoitankin nyt vähän kaikesta jota olen mielessäni pyöritellyt.

-----

Blogi on ollut nyt pystyssä kohta kuukauden ja se on tuonut tullessään monenmoista. Olen saanut yhteistyötarjouksia, yllättäviä yhteydenottoja, vihaista palautetta, kannustusta ja ilkeilyä. Päällimmäisenä on todella hyvä fiilis ja lämpimästi suosittelen bloggaamista kaikille yrittäjille tai yrittäjiksi aikoiville. Saat vaivattomasti äänesi kuuluviin ja tuot samalla esille omaa osaamistasi. Netin aikakaudella tämä avaa ovia, ei sulje niitä muiden mielipiteistä huolimatta.

-----

Olen lukenyt paljon N.I.E:n, nettiyhteyden ja pankkitilin hankintaan liittyvistä asioista. Laadin itselleni toimintasuunnitelman parille ensimmäiselle päivälle. Kirjoitan pitkän ja yksityiskohtaisen oppaan koskien noita kolmea asiaa kunhan olen saanut asiat järjestykseen. Ensimmäisen viikon piti olla rentoa haahuilua ja tavallaan lomaa, mutta jotenkin tuntuu että parasta vaan touhottaa kaikki pakettiin kerralla.

-----

Muuttamisesta. Sain kritiikkiä siitä että miksi en kirjoita muista valmisteluista kuin passin hankinnasta ja bonuskortin lopettamisesta. Mielipiteeni on että asioita on aivan turha tehdä liian monimutkaisia. Tässä yksinkertainen ohje muuton valmisteluun:  Myy omaisuutesi pois, soita verovirastoon, ota asiota selvää ja lähde. Ei ole varmastikkaan mitään ahdistavampaa, kuin huolehtia toisessa maassa olevasta omaisuudesta kun itse on monen tuhannen kilometrin päässä. Itselleni jää jälkeeni matto, verhot ja 4 tuolia. Muun olen myynyt, lahjoittanut tai heittänyt pois. Uutta tavaraa on maailma pullollaan ja elämänlaatu tuskin parantuu tarrautumalla siihen vanhaan. Jos taas koet että sinulla ei ole tarpeeksi rahaa muuttamiseen, tässä 12 kuukauden talouskuurin ainekset:

1. Älä syö ravintoloissa tai työpaikan lounasruokalassa, tee itse oma ruokasi.
2. Älä käy leffoissa.
3. Älä juo baarissa.
4. Etsi viimeiseksi vuodeksi mahdollisimman edullinen asunto, vaikka kimppakämppä.
5. Lopeta shoppailu, vaatekaapillasi varmasti pärjää vuoden ja kaikkea et saa pakattua mukaan.
6. Myy kaikki mahdollinen pois, et saa tavaroita kuitenkaan mukaasi. 
7. Älä matkusta.

Tällä kulukuurilla sinulla on taatusti 12 kuukauden jälkeen tarpeeksi pääomaa uuden elämän starttaamiseen.

---

Kieli. Oma tavoite on oppia puhumaan erinomaista espanjaa ja vaikka muutankin niin kutsuttuun "suomalaiseen kylään" niin asun Fuengirolan toisella laidalla, tarpeeksi kaukana Los Bolichesista ja Los Pacosista voidakseni päättää milloin haluan mennä suomi baariin ja milloin taas haluan keskittyä kielen oppimiseen ja kulttuuriin adaptoitumiseen. Miksi sitten Fuengirola? Englannin takia. Monessa paikassa on mahdollista asioida englanniksi, joten saan kunnon jumppaa kummallakin kielellä.

Will Peachin blogi ainakin antaa toivoa siihen että tehtävä ei ole mahdoton. Tosin hän muuti alueelle, jossa oli pakko tulla toimeen espanjalla ja tästä nostan hattua.

----

Käänteinen kulttuurishokki. Olen viihtynyt Suomessa todella huonosti viimeisen espanjan visiitin jälkeen. Ensimmäinen viikko oli aivan hirveä, kaipasin takaisin todella paljon. Olotila on lähinä tasoittunut siedettäväksi sen jälkeen. Tämä on tehnyt viimeisestä vuodesta todella raskaan. Kuvittele olevasi maassa jossa et viihdy. Olet ympäroitynä onnellisilla ihmisillä jotka eivät pysty tai halua samaistua siihen, miksi et halua asua tässä maailman parhaimmassa ja ihanimmassa maassa. Yleinen kysymys on ollut "Millon tulet takaisin?" ja oman vastaukseni ollessa "Toivottavasti en koskaan." saan melkein joka kerta tuhdin tietopaketin siitä mitkä kaikki asiat ovat huonommin muualla. Ja että tulet kuolemaan. Itse taas aion elää.




torstai 10. heinäkuuta 2014

Valmistelut Suomessa

Tässä käyn läpi asioita, joita ei ehkä välttämättä tule ajatelleeksi:

Passin uusiminen:

Uusi maksaa Espanjan konsulaatissa triplaten, joten parasta uusia passi seuraavaksi 5 vuodeksi.

Bonuskortit:

Kun S-bonuskortin lopettaa, saa takaisin aikanaan maksetun liittymismaksun. 100 € on aika iso raha. Lopetustapa selvisi vasta kun lähetin sähköpostia, olivat piilottaneet tiedon melko hyvin sivuillensa. Eli mene S-pankkiin tai Prisman palvelupisteeseen ja täytä kaavake. Rahat saa heti mukaan.

Verotus:

Riippuen omaisuuden määrästäsi ja perheesiteistä, sinulla on eritavalla määräytyvä verovelvollisuus Suomeen. Soitin verohallintoon ja tulimme siihen tulokseen että voin hakea rajoitetun verovelvollisuuden poistoa. Tätä varten pyysin lausunnon Kelasta kosken kuulumisestani sosiaaliturvan piiriin muuton jälkeen ja yritin saada täytettyä muuttoilmoituksen Maistraattiin. Niin, yritin. Sitä kun ei pysty netissä täyttämään kuin aikaisintaan kuukautta ennen muuttopäivää. Soitin Maistraattiin ja pienen suostuttelun jälkeen sain kehotuksen hakea postista paperinen muuttoilmoitus kaavake ja tulla sen kanssa Maistraattiin jotta saan leimat ja jäljennöksen paperistä. Verohallinto on vielä sen verran vanhanaikainen, että haluavat kaiken postitse paperilla. Näiden lisäksi kirjoitan vielä avoimen saatekirjeen jossa selvitän tilanteeni. Alustava arvio oli jo että pitäisi onnistua, ei ongelmaa.

Epäilen virkamiesten olevan sen verran lomalla ja käsittelyn kestävän tovin ja siksi hoppuilen asian kanssa.

Mitä iloa tästä kaikesta on?

1. Ei huolta epähuomiossa syntyvistä veroveloista tai muusta.

2. Veronpalautukset pika-pikaa etuajassa.

3. Espanjan sosiaaliturvan piiriin pääsee ainoastaan käymällä töissä ja maksamalla veronsa Eli lääkäriin ei ole juurikaan asiaa ilman että maksat sosiaalimaksua.

4. Kun olen osa systeemiä, saan reseptilääkeeni edullisemmin.

Reseptit:

Päivän sana on Eurooppalainen lääkemääräys. Mikäli Espanjan kunnallinen hallinto on jähmeä ja hidas liikkeissään, voin lompsia reseptin kanssa lähimpään apteekkiin.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Mistä kaikki alkoi

Heinäkuusta 2012  elokuuhun 2013 mennessä olin ehtinyt vierailla aurinkorannikolla jo yhteensä 11 viikkoa. Tässä kohtaa ajatus oli jo kypsynyt sille asteelle, että seuraavalla kerralla tulisin jäädäkseni enkä enää palaisi Suomeen. Vuoden verran olen ehtinyt hioa toimintasuunnitelmaani, etsiä tietoa ja punnita sitä onko tässä mitään järkeä.

Todella harva on oikeastaan suhtautunut asiaan positiivisessa hengessä ja reaktiot ovat olleet todella kirjavia. Kohteliaimmat skeptikot ovat olleet vaitonaisia. Tiivistetysti voisi sanoa että ennakko-odotus on että tulen kuolemaan nälkään työttömänä, kykenemättä maksamaan laskujani ja samalla teen elämäni suurimman virheen maailman kurjmmassa ja huonoimmassa maassa.

Tämä virhe tulee tapahtumaan 1.9 jolloin laskeudun Malagaan.

Blogissa tulen käymään läpi asunnonhankintaan, muuttoon, verotukseen, oman yrityksen perustamiseen ja pyörittämiseen liittyviä asioita. Tarkoitus on koota omakohtaisiin kokemuksiin liittyvä tietopankki hyödyttämään muiden Suomesta pois haluavien prosessia ja olla samalla viihdyttävä lukukokemus.

Yleensä sanotaan että jos et itse seiso tuotteesi/unelmasi/tavoitteesi takana, niin kukaan muukaan ei siihen usko. Ulkomaille muutossa tämä ei tunnu pätevän; vaikka itse uskot ja seisot tekemistesi takana, luottoa lähipiiriltä tai oikeastaan keneltäkään muulta löytyy todella vähän. Älä siis masennu, vaan puske sitä kohti mitä haluat tehdä muiden sanomisista ja mielipiteistä huolimatta. Se olet sinä joka elät omaa elämääsi. Onni ei löydy elämällä muiden suunnitelmien tai mielipiteiden mukaan.

Tähän kaikkeen pätee pyöräilystä tuttu sääntö numero #5: Harden the fuck up.