sunnuntai 3. elokuuta 2014

Meille vai teille?

Huomasin suureksi mielenkiinnokseni että deittisovellus Tinderistä oli saatavilla epävirallinen sovellus Windows puhelimelle. Eli ei kun kokeilemaan. Tovin kuvia selattuani vastaan tulivat kovin tutut kasvot. En osannut yhdistää kenestä on kysymys, joten klikkasin profiilin auki. Sieltä löytyi ainoastaan linkki matkablogiin jota oli kirjoitettu viimeksi vuonna 2011.

En edelleenkään muista missä ja milloin olen tämän ihmisen tavannut, mutta vaikutuksen teki tämä erilainen Tinderin käyttötapa. Kuten Viagra, joska kehitettiin verenpainelääkkeeksi, päätyi aivan toiseen käyttötarkoitukseen. Näin myös deittailuun tarkoitettu sovellus voi saada aivan uusia käyttötarkoituksiä itsensä brändäyksen työkaluna. 

Sosiaalinen media, itsensä brändäys ja markkinointi tuntuu aika pitkälle samalta kuin deittailu. Millaisen kuva haluat itsestäsi antaa, miltä näytät muiden silmissä, mihin sivustoille oma energia kannattaa keskittää, mitä julkaista millekkin sivustolle ja niin edelleen.


Itselläni on nyt kourallinen sivuja jotka kaipaavat kipeästi päivittämistä ja ehostusta. Kysymykset: Mitä mitä osaan? Mitkä ovat minun avainosaamistani? Miten tuon tämän kaiken esille? aiheuttavat harmaita hiuksia ja inspiraation hakua muilta ihmisiltäkun välillä tulee se olo että olet tyhjä paperi tai taulu ilman väriä ja muotoja. Silloin inspiraatio tulee jostain muualta kuin itsestä.

Vaikka se olet yksikkö, josta ollaan tekemässä sitä edustavaa ja milenkiintoa herättävää kiiltokuva tyttöä tai poikaa, muista silti katsoa ympärillesi ja vuorovaikuta. Jos sinulla on vaikeuksia keksiä missä olet hyvä, pyydä kavereitasi listaamaan positiivisia asioita. Jos taas olet epävarma uuden sivun layoutista tai tekstistä, kysy jälleen muiden mielipidettä rohkeasti. Et ole koskaan yksin, olethan kerännyt jo vähintään facebookkiin joukon ihmisiä jotka tuskin olisivat hyväksyneet tai pyytäneet sinua ystäväkseen jos et  olisi heidän mielestään seuraamisen arvoinen.

Yhteistyö ja verkostoituminen on elintärkeää. Aivan turha pörhistellä vaikkapa toiselle bloggaajalle joka on kanssasi samalla tontilla. Ala tekemään yhteistyötä! Saatat tuplata näkyvyytesi ja saat kaupanpäälle positiivista pöhinää. 

Markkinoinnin kannalta on ehdottoman välttämätöntä että tuot itseäsi esille. Jos koet että et osaa pelata Somessa sen omilla säännöillä tai luoda tarpeeksi tasokasta sisältöä, palkkaa joku tekemään sitä puolesta. Muotibloggaajat alkavat Suomessa heräilemään tähän pikkuhiljaa. Ammattilaista ei kuitenkaan ole pakko palkata, vaan se voi olla se some natiivi naapurinpoika Jani Petteri jolta löytyy know-how ja into siihen tekemiseen.

Meillä on kokonainen uusi sukupolvi joka on ollut netin kanssa tekemisissä koko ikänsä ja tätä reserviä kannattaa hyödyntää. Siellä kyllä tiedetään mistä tuuli tänään puhaltaa ja mikä on in tietyn segmentin keskuudessa. Suomessa valitettavasti tuijotetaan usein papereita, ja muut taidot ja tiedot jäävät vähemmälle painoarvolle ainakin virallisessa rekrytoinnissa.

Muista kuitenkin aina pitää kiinni omista arvoistasi ja siitä kuka olet. Tämä on se joka tekee sinusta bittivirran takaa aidosti mielenkiintoisen persoonan.

-----
Kiitänkin tässä samaan hengenvetoon vielä omaa somessa vaikuttavaa verkostoani, joka inspiroi jakamalla sisältöä, joka taas vaikutti voimakkaasti tähänkin tekstiin. You guys rock!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti