tiistai 30. syyskuuta 2014

Bullshit bingoa Aurinkorannikolla

30 päivää elämää Espanjassa takana. On ollut äärimmäisen valaisevaa kokea, miltä tuntuu olla mamu tai espanjalaisittain gringo. Mielenkiintoista on ollut etenkin se, miten heijastan omaa kulttuuritaustaani uuteen ympäristöön ja mihin olen huomannut kiinnittäneeni; todella moni asia on ehtinyt herättää ihmetystä ja kummastusta tässä kulkijassa.

Olen tituuleerannut itseäni some-natiiviksi ja täällä olen joutunut aivan vieraalle maaperälle. Suurinosa Yrityksistä ole somessa, tai jos ovat niin preesens on valitettavasti ueimmiten huono. Täällä verkostoituminen tapahtuu ottamalla joko suoraan yhteyttä itse yritykseen tai sitten istuutumalla suomibaariin ja tutustumaan ihmisiin. Baarit ovat täällä ihmisen olohuoneita ja niitä paikkoja, joissa luodaan ne kontaktit.

Kaikki ovat kyllä Facebookissa henkilökohtaisella profiilillaan, mutta useilta yrityksiltä tuo markkinointikanava puuttuu aivan kokonaan. Ne yritykset, joilta Facebookprofiili löytyy, kulkevat useimmisten yksityishenkilön profiililla, esimerkiksi fuengirola.fi! Täällä se on ilmeisen ok ja useilla yrityksillä onkin satoja kavereita. Toinen vaihtoehto tuntuu olevan perustaa avoin keskusteluryhmä, mutteei virallista sivua. En ymmärrä miksi täällä toimitaan näin, imagollisessa mielessä tuo melko ongelmallista. Twitter ja LinkedIn taitavat olla jo harvinaisempia.

Miten täällä sitten mainostetaan? Lehdessä! Printtimedia voi hyvin ja kukoistaa. Seurailin sivusta paikallista Rock the School -hyväntekeväisyystapahtumaa. Olin kuullut kyllä tapahtumasta kasvotusten itse esiintyviltä artisteilta, mutta ainoan mainoksen näin sitten fuengirola.fi lehdessä.
Netissä tilaisuutta ei mainostettu mitenkään mikä on sääli. Facebooktapahtumaa ei oltu luotu ja Mesenaatti.me kampanja olisi voinut olla kanava mm. Suomessa asuvien entisten opiskelijoiden ja näiden perheiden tavoittamiseen. Vastineeksi olisi voinut teettä vaikka T-paidan ja Twitterillä olisi saattanut tavoittaa myöskin lahjoittajia. Ilmeisesti tapahtuma oli ollut kuitenkin menestys, mikä on hieno asia.




Suomalaiset yritykset eivät ole täällä kokeneet samanlaista rakennemuutosta kuin mikä Suomessa on meneillään. Täällä eletään jotain 2000-luvun alkua henkisessä mielessä. Netti on olemassa, mutta se ei ole tärkeä missään muodossa. "Ei meidän tarvitse markkinoida" -henki on melko vahva.

Verkostoitumisen kannalta tämä on haastavaa. Miten tarkistat toisen referenssit, kun netissä on tuurilla käyntikortin virkaa toimittava kotisivu, josta ei irtoa mitään tietoa? Olen ratkaissut tämän kysymällä muilta. Jos satun samaan illallispöytään toisen yrittäjän kanssa, kysyn melko suoraan mikä tämä toinen tapaamaani henkilö on miehiään. Miksi? Aurinkorannikko on täynnä kaiken maailman vipeltäjää ja karkeasti voi sanoa kaikkien tuntevan toisensa. Näin vältyn sudenkuopilta, enkä tee esimerkiksi työtä henkilölle/yritykselle jolta en tule saamaan maksua ikinä. Bullshit bingoa parhaimmillaan.

Toinen kategoriansa ovat ne muutamat netissä ammattimaisesti hääräävät tyypit. Suomessa tyhjistä sanoista joutuu aina nopeasti vastuuseen. Täällä taas voi harrastaa tyhjää small talkkia, tyhjiä lupauksia ja oman kilven loputonta kiillotusta muiden kustannuksella ilman seuraamuksia.

Täällä jos missä henkilökohtainen brändi muotoutuu muiden mielipiteen kautta silloin kun et ole itse paikalla kuulemassa totuutta.

Toisen puoliskon tuosta verkostoitumisesta olen hoitanut netissä. Etenkin Twitterin voima on yllättänyt minut aivan täysin. Sain sparrausta twiittailun uudelleen aloittamiseen Facebookin somerekry -ryhmästä jossa on monta rautaista ammattilaista jakamassa loistavia neuvoja. Seurailin hetken aikaa muiden twiittejä ja mietin millaista sisältöä haluan alkaa jakaa. Tässä kohtaa tein sitten ensimmäisen virheeni. Aloin yllättäen saamaan Twitterin ja About.me sivuni välityksellä kiinnostuneita yhteydenottoja.

Muuten ihan hieno homma, mutta oma.com -domain puuttuu, työsähköposti puuttuu, toiminimi ei ole vielä pystyssä, valokuvaajan kanssa on sovittu vasta alustavasti kuvauksesta, Cv on, mutta ne referenssit! Puuttuu! Miksi? Koska en uskonut siihen että tuo voisi olla oikeasti se potentiaalinen väline asiakashankinnassa ja olin päättänyt harrastaa syyskuun kevyttä verkostoitumista ja lomailua. Hopeareunuksena tässä voi nähdä sen että jos toimialasi on vähän eksoottisempi, niin se toimii jo itsestään markkinoivana elementtinä. Hei siistiä, VA! Mitä sinä pystyisit tekemään minulle?

Olen kokenut kotona paskahalvaus-naamapalmuhetkiä todettuani, että olen mokannut alkumetrit ja vielä ihan vihreyttäni. Onhan se hienoa laittaa sitä CV:tä eteenpäin, mutta ilman kunnon referenssejä on melkoisen vaikeaa saada kauppaa aikaiseksi. Onneksi virheistä voi ottaa opikseen ja pystyy korjaamaan. Älä siis mokaa kuten minä, ole viisaampi!

Lähdin siis viattomasti ongelle aurinkoisena päivänä laiturin nokkaan. Vapa oli tehty viereisen puun oksasta ja siima haalistunut auringossa ties kuinka pitkään. Ensin käy pikkukalat vähän nykimässä ja matoa menee, mutta  kalaa ei tule. Mutta sitten paikalle sattuu se hauki ja iskee kiinni. Huonostihan siinä käy väärillä välineillä.

Eli jos alat twiittamaan tai muuten myymään itseäsi ammattimielessä, hoida muu preesens ensin kuntoon. Jos et itse osaa, ota ammattilainen, se maksaa kyllä itsensä takaisin.

Tässä vielä kevennykseksi kymmenen käskyä, joilla ryssit sisältömarkkinoinnin.