maanantai 21. heinäkuuta 2014

Visio tulevaisuudesta työntekijän näkökulmasta

Miltä näyttävät työmarkkinat twentysomething sukupolven näkökulmasta?

 Kylmältä. 

Itse olen ollut vierestä katsomassa kun ison yrityksen asenneilmasto muuttuu lämpimästä me-hengestä jääkylmäksi tulostavoitteelliseksi tekemiseksi. Irtisanomiskierros oli armoton, talossa montakymmenta vuotta työtä tehneet potkaistiin pellolle tylysti, osa ulkoistettiin, toimintoja siirrettiin maakuntaan ja samalla ihmisille sanottiin että "muuta perästä tai etsi uusi duuni" sekä kaikki toiminnot vedettiin todella kireälle ja vanhat edut poistettiin. Millainen oli yrityksen tulos ennen kaikkea tätä? Erinomainen. 

Olen myös nähnyt kuinka omat esimiehet valehtelevat kirkkain silmin kaiken olevan kunnossa. Ennen joulunpyhiä tulee kuitenkin tyly ilmoitus ketkä eivät enää palaa tammikuussa kohteeseen töihin. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta.

Sekä sitten ne kaverien stoorit. 

Yhden työpaikalla kommunikaatio on olematonta ja yhteistyö ei pelaa kollegoiden tai esimiesten suuntaan. Työpanosta ei arvosteta ja työn on samaa pakertamista päivästä toiseen.


Toista kaivertaa tietoinen palkoista ja etuuksista säästäminen, etenkin kun kyseessä on kannattava yritystoiminta ja työsuhde on jatkunut pitkään. Myöskään työntekijän ammattitaitoa ei haluta kehittää pyynnöistä huolimatta. Tiedotus ontuu ja ei kulje edes sisäisesti.

Kolmannella olematon perehdytus työtehtäviin, riittämätön budjetti projektien toteuttamiseen ja turhissa kokouksissa istuminen.

Neljännellä työvoimaimatoimiston painostuksesta hankittu turha tutkinto. Työharjoittelussa käy nopeasti ilmi, että esimies ei pidä harjoittelijastaan ja sulkee tämän työyhteisön ulkopuolelle. 

Viidennen omat esimiehet eivät omaa riittävästi johtamisosaamista, työympäristön ongelmiin ei haluta kiinnittää huomiota tai ne kielletään kokonaan. 

Kuudennella narsistiset esimiehet vaikeuttavat työntekoa. Tuki ja arvostus puuttuvat kokonaan.

Seistsemännellä fiilistä kiristää HR-osaston mielipide siitä, että työntekijän pitäisi olla yritykselle kiitollinen, kun työnkijät saavat jo niin paljon. Kiitollisuutta pitäisi osoittaa, eikä kyseenalaistaa vinossa olevia asioita, eikä etenkään tuoda mietteitään julkisuuteen.

Kaikki ovat sanoneet samaa: "Oon tässä katellut muita töitä." 

Kun usein raskaan rekrytointiprosessin jälkeen on päädytty siihen yhteen henkilöön, niin miksi tämä Match Made In Heaven muuttuu From Hell kokemukseksi? 

Miksi kaikki osapuolet ovat usein sitä mieltä että "onneksi pääsin pois/onneksi älysi lähteä?" Missä meni vikaan? Miksi näin tapahtui? Miksi ensimmäiset positiiviset fiilikset ja ilo muuttuu sietämättömäksi juustoksi, jota on pakko niellä, kunnes uusi paikka löytyy? Kenellä on oikeasti varaa tälläiseen? Työnantajan näkökulmasta rekrytointi täytyy aloittaa alusta, kuten myös perehdytys ja se on aikaa ja resursseja vievää.

Onko yrittäjyys ainoa vaihtoehto oman työn miellekkyyden takaamiseksi, vai pystyttäisiinkö tässä vielä innovoimaan? Vincin ainakin osoittaa että se on mahdollista. 

Millainen se tulevaisuuden visio sitten voisi olla? Entistä vapaampi työnkuva johon pystyisi aktiivisesti vaikuttamaan. Avoin vuoropuhelu, prosesien kehittäminen ja oman työn vapaa muotoilu ja ideointi. Vapaus valita oman projektit ja kolleegat. Liikkuvuus yrityksen sisällä ja mahdollisuus vaikuttaa siihen missä työnsä haluaa tehdä. Sivusto, ohjelma tai tietokanta, joka mahdollistaisi sen että toisilleen sopivat yritys ja työntekijä löytävät toisensa helposti ja vaivattomasti. Vähän kuin deittipalvelu, mutta nyt mitattaisiin työmaailman yhteensopivuutta. 

En minä ainakaan halua olla onnettomassa työsuhteessa, enkä usko että kukaan muukaan sitä kaipaa elämäänsä.